ETUSIVU
esittely
toiminta
.KASVATUS
jalostusorit
kasvatit
.RUSSPONIT
orit
tammat
.VUONOHEVOSET
orit
tammat

Marlina B

Virallinen nimi Marlina B Rekisterinumero VH16-028-0200
Sukupuoli tamma Syntynyt 20.07.2016
Rotu Gotlanninruss Säkäkorkeus 127cm
Painotus koulupainotteinen Taso He B
Kasvattaja Acantha Farm Omistaja Calla VRL-11247


Marlina on kiltti ja perusluonteeltaan hieman ehkä hidas poni. Sille tuntuu jatkuvasti sattuvan ja tapahtuvan, taitaa neiti olla tapahtuma-alttein poni johon ole kuunaan törmännyt! Se on myös mestari karkailemaan, joten tamman kanssa on syytä olla tarkkana niin hoitaessa kuin kavereita tarhasta hakiessa. Etenkin vasta-alkajien kanssa tamma mieluusti käyttää hyväkseen pienenkin hetken, jolloin voi lähteä omille teilleen. Sen kiinnisaaminen ei myöskään ole helpoimmasta päästä ja yksinkertaisinta se on kun tamman saa saarretuksi kentälle tai tyhjään tarhaan ja pistää portin kiinni, jolloin se näkee loppunsa koittaneen ja antaa nätisti kiinni. Toisten kanssa Marlina tulee hyvin toimeen ja on superkiltti hoidettava. Se nuokkuu silmät puoliummessa oikeastaan kaikissa hoitotoimenpiteissä, myös kengittäessä. Tarhasta tamma antaa hyvin kiinni ja on taluttaessa myös rauhallinen. Vihreän kasvaessa tosin on hyvä olla tarkkana, ettei tamma pääse sinne kuskailemaan. Neiti on kovin perso herkuille, joten jos niitä on taskuun unohtunut eivät ne siellä kauaa vanhene, mikäli se tammasta on kiinni.. Marlina antaa kaviot hyvin ja on kiltti varustaessa, se myös rakastaa pesuja ja uimista.

Ratsastaessa ponista löytyy vauhtia yllin kyllin, mutta silti se on samaan aikaan hyvin kuuliainen ja suorittaa kiltisti helppo B tasoiset tehtävät koulupainotteisena ponina. Aloittelijoiden kanssa se on helppo, muttei tykkää vahvoista otteista. Parhaiten poni toimii istunnalla ja sillä onkin mukavat askellajit mennä vaikka ilman satulaa. Kouluratsastus kuuluu ponin lempparijuttuihin ja hyppää kyllä pienet esteetkin ihan mukavasti. Osaavalta ratsastajalta tamma osaa vaatia työskentelyä, eikä toimi pelkällä matkustelulla, vaikkei mitään tyhmää teekään. Kun yhteistyö on saumatonta tamma toimii pienin avuin ja vaativampien asioiden harjoittelu saa sen silmäkulmassa syttymään tutun pilkkeen. Tamma myös esiintyy mielellään kouluareenalla ja on kisapaikalla kuin kotonaan. Energinen tamma on kivaa maastoseuraa, eikä yritä kuskailla ketään. Marlina yrittää parhaansa mukaan miellyttää ratsastajaa ja onkin sen vuoksi oikein mukava perusponi harrastamiseen ja koulukilpailuihin. © Jannica


Suku & jälkeläiset

i. Pompeji Barbo Camto
ii. E.R. Ronaldo iii. tuntematon
iie. tuntematon
ie. Felicia iei. tuntematon
iee. tuntematon
e. Megaera Go
ei. Matros eii. Sjöbjörn
eie. Blåsippa
ee. JP Alina eei. Anders IV
eee. Grönt Barbro



nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -

nimi
syntynyt skp
isä -



Kilpailukalenteri

KRJ
16.12.2016 | Helppo C | 1/29
17.10.2016 | Helppo B | 4/30
06.10.2016 | Helppo B | 3/30
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 1/10
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 1/10
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00
00.00.0000 | Kutsu | 00/00


Päiväkirja



Tämä on virtuaalitalli | This is a SIM game stable
Webdesign © VRL-05805    Taustakuva © Flickr.com / taema_dreiden (by-nc-s)


Grecia